PontusJanKristianSderblom

GCM#GCR#kiire hämmästyttää.

GCM ja GCR-Sopimuksien salaperäisyys, pikemmin ehkä allekirjoitus edelleen pistää miettimään. Keskiviikkona oli määrä allekirjoittaa nuo molemmat hämäräsopimukset. Pidimme näitä vastustavia tilaisuuksia eduskuntatalolla, yrittäen herätellä sekä kansaa, että edustajia.17, 18, 19 päivä oli määrä pitää viimeiset ja kaksi ensimmäistä toteutin, viimeisen peruin kun ei ollut järkeä enään kritisoida tätä allekirjoituspäivänä. 19 päivänä sain yllättävän tiedon, GCR sopimuksen allekirjoitusta oli nopeutettu juuri samaan päivään kuin aloitin nämä vastustavat tilaisuudet, eli 17 allekirjoitettiin tuo GCR ja toinen vasta määräpäivänä eli 19 pvä. Miksi näin tehtiin? Miksi ei maltettu pysyä sovitussa aikataulussa? Foliohattuteoriani on, että nopeutettiin jotta edustajat eivät heräisi miettimään uudestaan sopimuksen ympärillä leijuvaa hämäräperäisyyttä ja ainakin tämä tuottavampi osa, GCR saataisiin maaliin.Tämä kun takaa tuotot terveydenhoitoyritysten, kuten Mehiläinen, STT, osinkojen ja arvon nousun kautta omistajille...Tehtiin Carunat, eli verosuunnittelulla tuottoa enemmän ja mikä parasta valtion pussista. GCM taasen avaa tuotot uudestaan avattaville vokeille ja tarvitsevathan tulijat toki päivärahat ja etuisuudet, asunnoista puhumattakaan.Ei liene aivan höpö höpö juttua olla tämä NWO, sitähän tässä tehdään.Rajat auki, siirtolaiset sisään ja valmius suunnitelmaa toteuttaen. Mieti ketä äänestät ensi vaaleissa. Pontus Söderblom/Reformi-Häme.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (25 kommenttia)

Käyttäjän LasseHietanen kuva
Lasse Hietanen

Hei. Kiitos Pontus. Niin, perkeleellähän on kiire, koska sillä on, vain vähän aikaa toimia. Sulle veli voimia. Siunaten Lasse.

Käyttäjän PontusJanKristianSderblom kuva
Pontus Söderblom

Kiitos, kannustus lämmittää mieltä, hyvää joulua sinullekkin

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Yleisen elämänkokemuksen varassa on syytä ruveta erityisen epäluuloiseksi silloin, kun allekirjoitettavaksi tarjotaan paperia selittämällä, että:
- se on pelkkä muodollisuus, joka ei velvoita mihinkään
- tekstiä ei kannata lukea, eikä varsinkaan pienellä präntättyä osaa ja liitteitä
- allekirjoituksella on kiire, se on tehtävä heti

Jos ei halua tulla huijatuksi, tällaisia papereita ei pidä allekirjoittaa. Jos firmassa on joku, joka puhuu erityisen lämpimästi allekirjoituksen puolesta, hän on todennäköisesti myyjän agentti, ja jos hänelle ei voi antaa potkuja, om pidettävä huoli siitä, että hän ei pääse lähellekään ketään, jolla voi olla mitään vaikutusta asian käsittelyyn.

Käyttäjän pasikarhunen9 kuva
Pasi Karhunen

Ihan tiedoksi sinulle ja Söderblomille. Niitä papereita ei edelleenkään ole kukaan allekirjoittanut eikä niitä tulevaisuudessakaan kukaan allekirjoita. Piste. Pakko toistaa taas kun ei näytä se asia mitenkään menevän teidän jakeluunne.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

#6:
Niin, unohdin myös varoittaa niistä veijareista, jotka selittävät, että "ei sinun tarvitse varsinaisesti allekirjoittaa, ilmoitat vain todistajien läsnäollessa, että hyväksyt sen paperin".

Käyttäjän pasikarhunen9 kuva
Pasi Karhunen Vastaus kommenttiin #8

No voit olla ihan mitä mieltä vaan mutta fakta on se että GCM ei ole juridisesti sitova. Poliittisesta sitovuudesta päättää aikanaan seuraavat hallitukset ja eduskunnat. Ja jos olen ymmärtänyt oikein niin jos/kun Suomessa hallitus haluaa ottaa osia vaikkapa GCM:stä osaksi Suomen lainsäädäntöä niin silloin se menee ihan perustuslain mukaisessa lainsäätämisjärjestyksessä ja asia pitää tuoda eduskunnan käsiteltäväksi.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #9

Sullehan voisi myydä vaikka kelohonkamökin Lapista.

Käyttäjän pasikarhunen9 kuva
Pasi Karhunen Vastaus kommenttiin #10

No, onhan meitä "kelohonkamökin ostajia", esim. oikeuskansleri ja aika moni proffa ja juristikin. Että hyvässä seurassa olen...

;-)

Käyttäjän PontusJanKristianSderblom kuva
Pontus Söderblom

Hyväksyttiin New Yorkissa YK:n äänestyksessä...Saivartelua tuo sinun pilkunviilaus.

Käyttäjän pasikarhunen9 kuva
Pasi Karhunen Vastaus kommenttiin #16
Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Se oli erikoista, että alun perin edettiin asiassa sammutetuin lyhdyin ja alkoi kova kiukuttelu, kun asia pakotettiin kunnolla julkisuuteen kyselytunneilla.

Käyttäjän PontusJanKristianSderblom kuva
Pontus Söderblom

Sopimus tai kompakti/julistus on laiton, kun sitä ei tuotu eduskunnan äänestykseen..Oltiin hiljaa ja takaoven kautta vietiin...

Käyttäjän PontusJanKristianSderblom kuva
Pontus Söderblom

Keskustelua ei olisi edes käyty, ellen olisi alkanut kyselemään tuon perään Persuilta. Ville heräsi, Laura heräsi ja Mika tuli asiasta kertomaan/ avaamaan missä mennään.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Eli rajat kiinni -mielenosoituksesi sai aikaan sen että sopimus hyväksyttiin alkuperäistä aikataulua nopeammin? Aika hyvä saavutus sen ohella, että nyt iso osa aiemmin keltaliiveistä kiinnostuneista ei enää osallistu asiaan edes pitkällä tikulla pakottamalla.

Käyttäjän jakerajaaho kuva
Jarkko Raja-aho

Belgian pääministeri Charles Michel on eronnut GCM-sopimuksen jälkimaininkien takia:

https://www.telegraph.co.uk/news/2018/12/18/belgiu...

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Selvästikin täysin merkityksetön paperi/sopimus/ei-sopimus/whatever, jolla ei ole merkitystä tahi tarkoitusta yhtään mihinkään. Niitä vain tehdään huvikseen byrokratian takia. Vai mikä se oikeaoppinen selitys taas olikaan.

Käyttäjän PontusJanKristianSderblom kuva
Pontus Söderblom

Suomella vain on tapana noudattaa kaikkea pilkulleen, vaikka ei tarvetta olisikaan.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Aika omituista että tuo paperi jota ei kukaan allekirjoita ja joka ei sido eikä velvoita ketään yhtään mihinkään saa kuitenkin pääministerin eroamaan?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Ei se saanutkaan. Sen teki hallituskumppani.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Moni onkin näinä päivinä käyttänyt sananvapauttaan osoittaakseen epärehellisyytensä väittämällä perättömiä tuosta allekirjoittamisesta tai sopimuksen sitovuudesta. Hieman hankala hahmottaa minkälaista haitallista kulttuuria sellainen valehtelu osoittaa.

Tottakai paperin sanoma on kaikin puolin kannatettava ja toivoa sopii että sen periaatteet aikanaan siiretään myös kansalliseen lainsäädäntöön. Se prosessi on sitten sitä kansallista itsemääräämisoikeutta.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Oletko lukenut kyseistä paperia?

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

#23

Kyllä. Enhän muuten sitä tohtisi kommentoida.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino Vastaus kommenttiin #24

Ja näet sen kaikinpuolin kannatettavaksi?

Käyttäjän pasikarhunen9 kuva
Pasi Karhunen

"Hyväksyttiin New Yorkissa YK:n äänestyksessä...Saivartelua tuo sinun pilkunviilaus."

"Sopimus tai kompakti/julistus on laiton, kun sitä ei tuotu eduskunnan äänestykseen..Oltiin hiljaa ja takaoven kautta vietiin..."

Tässä on kaksi sellaista kommenttia että eivät edes ansaitsisi vastausta mutta menköön nyt tämän kerran.

Vaikka GCM hyväksyttiin YK:ssa niin se ei edelleenkään sido Suomea ottamaan siirtolaisia/pakolaisia/turvapaikanhakijoita yhtään enempää kuin tähänkään asti. Samankaltaisia julistuksia on YK tehnyt aiemminkin: https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/267560-siirtolai...

"Siirtolaiskompaktissa sanotaan suoraan, että se ei ole juridisesti sitova sopimus. Kyseessä on pikemminkin julistus, jonka hyväksyneet maat lupaavat tehdä parhaansa sen toteuttamiseksi. Samankaltaisia julistuksia YK:n yleiskokous laatii joka vuosi, eikä niiden rikkomisesta seuraa mitään rangaistuksia.

Hyvä esimerkki vastaavanlaisesta lupauksesta tai sitoutumisesta (commitment) on YK:ssa vuonna 1972 hyväksytty tavoite, jonka mukaan rikkaiden maiden pitäisi antaa 0,7 prosenttia bruttokansantuotteestaan kehitysapuun. Suomikin "sitoutui" tähän tavoitteeseen, mutta ei ole koskaan lunastanut lupaustaan. Vuonna 2014 avun bkt-osuus oli korkeimmillaan, 0,6 prosenttia, ja nykyisen hallituksen aikana osuus on ollut keskimäärin 0,4 prosenttia."

Ja mitä tuohon väitteeseesi laittomuudesta tulee niin Suomen korkein laillisuusvalvoja eli oikeuskansleri on lausunut että GCM-kompaktin käsittely on mennyt ihan Suomen lain mukaan. Vasta siinä vaiheessa jos GCM kokonaisuudessaan tai sen osia halutaan saattaa osaksi Suomen lainsäädäntöä niin se on tuotava eduskunnan istuntosaliin käsittelyyn.

Toimituksen poiminnat