*

PontusJanKristianSderblom

Suomalaisten kyykytyksestä

Tänään kävi anoppi kylässä ja hän on yli 70 vuotias, samaa ikäluokkaa kuin äitini.Pohdittiin yhdessä maailmanmenoa ja sen hulluutta. Esille tuli kaikkien perustarpeiden kalleus ja esimerkiksi veropolitiikka.Hän on nyt yksin, kun leskeksi jäi hieman aikaa sitten, ja ruvennut saamaan oman pienen eläkkeen lisäksi leskeneläkettä.Kertoi saavan muutaman kympin enemmän kuukaudessa veron jälkeen. Kulut ovat kuitenkin samat, eli peruselämiseen liittyvät maksut, kuten sähkö, vesi, kiinteistöverot jne.Kahvipöytäkeskustelussa hän toi hyvin esille asian, eli terveydenhoitopalvelut, kuten hammashoito tai terveyskeskus/sairaalamaksut, ne kun kuntalaiselle ja kantaväelle maksaa, mutta muulle väelle tarjotaan ilmaiseksi, miksi? Eikö ne jotka ovat maata omalta osalta rakentaneet, saa edes näitä palveluita, mutta nämä jotka jo muutenkin tulee yhteiskuntaan "ylirasitteena ", heille tarjotaan kaikki tästä runsaudensarvesta, ilman velvoitteita.On teveydenhuolto, hammaslääkäreineen, asuntoja kummasti löytyy ja kaikki kustannetaan. Usein nostan esille rahan, sitä kun auliisti jaetaan muille kuin kantaväelle. Johtopäätökseni on, että joku hyötyy tästä! On saatava esille kanavat minne raha menee ja kuinka paljon/ kuka hyötyy ja ryhdyttävä rankaisemaan näitä maksattajia

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Television eli YLE:n mukaan suomalaisista 98% rakastaa veroja.

Äitisi ja anoppisi kuuvat siten pieneen vähemmistöön minun kanssani.

Tuulimyllyihin menee joka vuosi 500 miljoonaa euroa tukiaisia.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Asunnoista puheenollen, jos pidät kadehtittavana tilannetta asua ensisuojan patjalla niin avot.

Käyttäjän PontusJanKristianSderblom kuva
Pontus Söderblom

Taru, en puhunut/tarkoittanut ensisuojia tms, vaan siitä että tulijoille palvelut järjestetään paremmin kuin kantaväelle.Ainakin Lahdessa on maahanmuuttajia asutettu uusiin vastarakennettuihin asuntoihin.Täälläkin on kuitenkin asunnottomuutta ja joku tämänkin maksaa, joku hyötyy.

Käyttäjän JukkaSalakari kuva
Jukka Salakari

Luulisi olevan hyva juttu Suomelle kun joku meista maahanmuuttajista rakennuttaa itselleen uuden asunnon. Ehka itse olin aikoinaan sitten vahan sellainen "parempi" maahanmuuttaja kun aina asuin vain vanhemmissa Helsingin keskustan taloissa perheeni kanssa.

Hyva tietaa etta vastarakennettuun asuntoon muuttaminen olisi ollut noin halveksuttavaa.

Käyttäjän PontusJanKristianSderblom kuva
Pontus Söderblom Vastaus kommenttiin #7

Ei sillä niin väliä uutta vai vanhaa, kunhan ensin katsotaan omille katto pään päälle, sitten jos varaa on annetaan muille. Emme saa auttaa itseämme hengiltä ja turha sanoa että on meillä varaa tähän...Velkakello kun tikittää.

Käyttäjän JukkaLaulajainen kuva
Jukka Laulajainen

Kyllä joskus joutunut lääkäri ja hammaslääkärikäyntejä passailemaan rahan puutteen vuoksi. Nyt vanhemmiten se rankaisee...

Käyttäjän PontusJanKristianSderblom kuva
Pontus Söderblom

Tästä oli kysymys, ensin pitää katsoa omien hyvinvointi ja sitten vasta muut...Jos meillä on varaa!

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

Avaat verotuksella ja siirryt toisaalta tänne tulleisiin. Työskentelin vajaan vuoden vastaanottokeskuksessa ja oman toimipisteeni ohella olen vieraillut muutamassa muussa vastaanottokeskuksessa. Vaikka asumisjärjestelyt vähän vaihtelevat, yleisesti ottaen tilaa ei liikaa ole, tokko edes tarpeeksi. Vein joitakin kertoja turvapaikanhakijoita hammaslääkäriin: vain akuutit tarpeet hoidettiin ja akuuttiaikaa saattoijoutua odottamaan viikon tai parikin. Jos itse olet ankaraa hammassärkyä, aika odottaa on pitkä - pidät mielessäsi, että jokainen on ihminen, joka tuntee samanlaista tuskaa.

Mitä verotukseen tulee, siinä on korjattavaa. Yhteisöveromme ennen kahta perättäistä sen laskua, se 26 prosenttia oli perin lähellä eurooppalaista keskivertoa ja reippaasti alle Yhdysvaltain ja Japanin vastaavien. Ylikansalliset ja perin monet suuret kotimaiset yritykset "laillisesti" järjestävät itselleen (miltei) nollaverotuksen, ainoana maailmassa Suomi antaa maasta kerran kaivettavissa olevat mineraalit ilmaiseksi, pelkän kaivamisen hinnalla, arvonlisäverokannat ovat kohtuuttoman korkea ja ne tasaveron muotoisina iskevät nimenomaan vähävaraisten sekä osin myös keskituloisten toimeentuloon. Porrastettu perustulo voitaisiin ehkä järjestää madaltamaan sekä työllistymisen että mikro- ja pienyrittäjiä ajatellen myös työllistämisen helpottamiseksi, mutta se edellyttäisi itsenäisen kaskuspankkimme ja sen liikkeelle laskeman, kelluvan valuutan (Ruotsissa se voisi siksi onnistua). Verotuksesta voisi jatkaa paljon muutakin, alkaen hallintarekisterin lopettamisesta ja veroparatiisitoimintojen aktiivisesta estämisestä, alv-velvollisuuden nostosta esimerkiksi 50 000 euroon/vuosi (vrt. IPU:n ohjelma) aloittavan ja pienyrittäjän toiminnan helpottamiseksi. Viisaasti menettelevä valtakunta ei myöskään alati laajentaisi ilmaistyön muotoja (kuten kuntouttava työtoiminta, erilaiset työkokeilut ja ilmaisharjoittelut, joita nimetään yhä uudelleen, mutta sisältö on aina samaa: työpanoksen ottamista vailla palkkaa), työttömien ns. aktiivimallia ei ehdotettaisi laiksi, vaan palkkatuettua työtä lisättäsiin, koska se tuottaa itsenäisyyden kokemusta ja veroeuroja, jotka varattoman lompakosta aktiivisesti menevät kiertoon, mikä osaltaan vauhdittaa taloutta ja saattaa jopa lisätä jossakin jonkun työpaikan. Vaan niin kauan, kuin nämä kovemman linjan puolueet saavat äänet, sama pahuus jatkuu itse ansaittuna eli kyykytys jatkuu.

Käyttäjän PontusJanKristianSderblom kuva
Pontus Söderblom

Monesta olen samaa mieltä kanssasi, pointtini oli tämä miksi muualta tulleille kaikki tarjotaan, onko meillä varaa siihen? Toisaalta muilta kiristetään, eli omat asiat pitäisi kuntoon saattaa ennen toisten auttamista.Muutama hetki ja olemme auttaneet itsemme konkurssiin. Toki tietyt tahot ovat tilinsä tehneet...Kansalaisten kustannuksella.
Lisäksi vielä, nyt on annettu kutsu tulla paperittomana maahan hoitoa saamaan. Etunenässä kutsun ovat esittäneet Helsinki,Espoo,Vantaa ja Turku.Näyttää leviävän koko maahan ja kantaväestä ei niin väliä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset